Kohtalo puuttui taas peliin perjantai päivänä. Istuim Kelassa nätisti odottamassa vuoroani, kun palvelukopista käveli ulos tuttu naama. Eräs entiseni, joka jäi vaihtamaan hieman kuulumisia ennen kuin minun vuoronumeroni tuli kohdalle. Illalla aloin miettimään parin vuoden takaista "suhdettani" häneen. Silloin olin ollut niin rikkinäisessä parisuhteessa, ja käyttänyt häntä pakokeinona arjestani. Suhde jäi lyhyeksi, koska hän oli kova ryyppäämään ja takertui minuun turhan paljon. Nyt ajattelin asioiden muuttuneen.

 Onneksi on olemassa facebook josta bongasin hänet lyhyen etsinnän jälkeen. Hetken kirjoittelun jälkeen hymyilin, koska minulle selvisi että myös minä olin jäänyt hänen ajatuksiinsa. Nyt ollaan muutama päiävä kahviteltu ja katsottu leffoja, ja myös saatu ensisuudelma. Silti olen mietteliäs. Koska kaupunki jossa asun on suhteellisen pieni, kaikki totta kai tuntevat kaikki, ainakin jotenkin. Mietin avautuisinko asiasta joka minua vaivaa. Eli se että tämä nuori herra jonka kanssa "seurustelin" on tämän uuden pusukaverini ystävä. En voi sanoa että olisin saanut päätäni vielä täysin selväksi nuoren herran tempauksien jälkeen. vaikka ikäero olikin niin suuri, kaipaan silti häntä elämääni. Kaipaan hymyä, viestejä keskellä yötä, jossa hän kertoo kaipaavansa minua, kaipaan sitä että hän sai minut nauramaan ja unohtamaan maailman pahuuden ja ongelmat elämässäni. Silloin kun olin hänen lähellään en tiennyt maailman menosta mitään. Koko ajan odotan että puhelin piippaisi, ja saisi taas hymyn kasvoilleni lukiessani tutun viestin.

Tämän vuoksi siis tunnen huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä. Kerroin asiasta eilen pusukaverilleni että "jotain pientä" on ollut sen kaverin kanssa. Hän ei ollut asiasta juuri moksiskaan, mutta oli iloinen että olin kertonut. Pelkään kuitenkin aloittaa suhdetta ihmisen kanssa joka on niin altis rakastumaan minuun, kun en itse välttämättä tunne niin vahvasti häntä kohtaan. Hän on juuri alkanut käydä a-klinikalla, koska se juominen on ollut todella raskasta ja sen takia lähtenyt työpaikka alta. Sekin pelottaa että jos huomaan tässä muutaman viikon kuluttua etten haluakaan olla hänen kanssaan, niin ajaako se hänet ratkeamaan ryyppäämiseen? Olen elämäni aikana ollut niin monen alkoholistin kanssa tekemisissä, että tiedän kyllä ettei asian tarvitse olla iso kun se ajaa ihmisen avaamaan pullon.