nyt on luuhattu siskon luona taas koko viikko. tai oikeastaan olen ollut R:n luona nukkumassa, ja päivällä luuhannut omilla teilläni ja illalla taas pyytänyt päästä kainaloon nukkumaan. Nyt olen tullut siihen lopputulokseen että elämäni nykyisellä kotipaikkakunnalla saa jäädä taakse ja haluan takaisin sinne mistä olen tullutkin. kävin jopa työhaastattelussa uudella kotipaikka kunnallani... mutta saa nyt nähdä. tuntuu kuin elämä alkaisi taas menä oikeaan suuntaan. R vaan mietityttää minua, tai sitten olen vain vainoharhainen :) kovasti sain onnentoivotuksia ja tukea työhaastatteluun, ja rivien väleistä jopa luin että hän olisi onnellinen jos muuttaisin takasin sinne. mutta silti ajattelen että tässä on nyt tapailtu kohta kuukausi ilman minkäänlaisia puheita seurustelusta saatika muusta tulevasta... no tulevaisuus näyttää mitä se tuo tullessaan. nyt vaan ensi viikon perjantaihin asti odotan ja toivon sormet ristissä että saisin sen työpaikan. toivokaa tekin <3

ah, olen rakastunut. sanat eivät riitä kuvaamaan tätä tunnetta. vietin eilen elämäni ihanimman krapulapäivän. Aamulla heräsin jostain syystä jo kymmeneltä ja sain samantien suukkoja ja halauksen, hiusten silittelyä ja läheisyyttä. koko päivä sängyssä makailua ja tv:n katsomista kullan kainalossa. edes ajatukset eivät pysy päässäni vaan harhailevat koko ajan miettimään R:ää

jep. nyt se J sitten ratkesi ryyppäämään, johan se viikon olikin selvinpäin. ja kun kysyi miksi, niin vastaus kuului " no kun tuntui siltä ". Ei ole totta!!!!! Tää näyttää nyt pahasti siltä, että kahdessa vuodessa mies ei ole muuttunut mihinkään. Mitä mä teen sellaisella miehellä joka kännissä tulee ja sanoo että rakastan sua? en mitään, koska se ei oikeasti voi mua vielä rakastaa, ehkä on ihastunut mutta sotkee tunteet. Ja aamulla oltiin niin nöyrää poikaa että. Ja koko ajan vain mietin mitä helvettiä taas teen tässä tilanteessa, joka piti olla selvitetty jo vuosia sitten...

Tiedän että olen paha ihminen, mutta olen suoraan sanonut että en halua vielä seurustella että katotaan nyt ihan rauhassa. Silti tunnen pahaa omaa tuntoa siitä että R nukkui vieressäni toissayönä, lakanani tuoksuivat vielä hänelle kun J tuli luokseni eilen. Nukahdin hänen viereensä ja tuoksuttelin peittoani. Olen täysin menettämässä järkeni. Ja kaiken lisäksi tämä nuori herra laittoi viestiä taas pitkästä aikaa, ja ilokseni huomasin että en tuntenut minkäänlaista ikävää häntä kohtaan. Ehkä en ole pitkään aikaan ikävöinyt häntä, vaan hänen olemustaan ja sitä että sain tuntea oloni välitetyksi.

Huomenna edessä siis maaseutumatkailua siskon luokse, ja ehkä isän luokse. Tottahan on että isän päivänä pitäisi muistaa omaa isäänsä, mutta silti en tiedä haluanko. No ehkä tällä reissulla ratkeaa jokin muukin asia, jos vaikka R sattuisi olemaan paikkakunnalla. Mutta nyt tutimaan hyvää yötä kaikki rakkaat <3

Ulkona sataa lunta!!!!!! ja paljon, auto on hautautunut lumeen. kolme päivää sitä lunta on tullut ja en vieläkään ole hankkinut lumiharjaa :) aamulla sitten reippaana aikasin ylös kaivamaan autoa lumihangesta, käsin... Kävin pitkästä aikaa kävellen kaupassa. Ensin pakkasin noin kymmenen minuuttia päälleni vaatteita jotta en palelisi ja ulkona kylmyys silti iski. Mutta unohdin sen kaiken kun lumihiutaleet tippuivat taivaalta päälleni. Miten noin pieni asia saa ihmisen iloiseksi, ja samalla surulliseksi. Tajusin etten ole ikinä, siis ikinä suudellut ketään lumisateessa. Päätin toteuttaa tuon tänä talvena, ja myöskin lähteä luistelemaan.

Viime yönä nukuin todella ihanan ihmisen vieressä. Alkuyöstä hivuttauduimme pikkuhiljaa toisiamme kohti ja loppuyöstä heräsin hänen jokaiseen liikkeeseensä. Nautin sanoin kuvaamattoman paljon kun hiuksiani silitettiin ja sain maata lämpöisessä kainalossa. nukuimme koko yön käsi kädessä. Aamu yöllä kuuden aikaan herään siihen kun saan suukon otsalleni ja käsi irtautuu kädestäni, en laske irti ja seuraava suukko osuu huulilleni. Mikä ihana mies! Sydämeni pakahtuu onnesta :) Sitten hän lähti ja minä jäin nukkumaan pää hänen tyynylleen, koska se tuoksui ihanasti hänelle... 

Kohtalo puuttui taas peliin perjantai päivänä. Istuim Kelassa nätisti odottamassa vuoroani, kun palvelukopista käveli ulos tuttu naama. Eräs entiseni, joka jäi vaihtamaan hieman kuulumisia ennen kuin minun vuoronumeroni tuli kohdalle. Illalla aloin miettimään parin vuoden takaista "suhdettani" häneen. Silloin olin ollut niin rikkinäisessä parisuhteessa, ja käyttänyt häntä pakokeinona arjestani. Suhde jäi lyhyeksi, koska hän oli kova ryyppäämään ja takertui minuun turhan paljon. Nyt ajattelin asioiden muuttuneen.

 Onneksi on olemassa facebook josta bongasin hänet lyhyen etsinnän jälkeen. Hetken kirjoittelun jälkeen hymyilin, koska minulle selvisi että myös minä olin jäänyt hänen ajatuksiinsa. Nyt ollaan muutama päiävä kahviteltu ja katsottu leffoja, ja myös saatu ensisuudelma. Silti olen mietteliäs. Koska kaupunki jossa asun on suhteellisen pieni, kaikki totta kai tuntevat kaikki, ainakin jotenkin. Mietin avautuisinko asiasta joka minua vaivaa. Eli se että tämä nuori herra jonka kanssa "seurustelin" on tämän uuden pusukaverini ystävä. En voi sanoa että olisin saanut päätäni vielä täysin selväksi nuoren herran tempauksien jälkeen. vaikka ikäero olikin niin suuri, kaipaan silti häntä elämääni. Kaipaan hymyä, viestejä keskellä yötä, jossa hän kertoo kaipaavansa minua, kaipaan sitä että hän sai minut nauramaan ja unohtamaan maailman pahuuden ja ongelmat elämässäni. Silloin kun olin hänen lähellään en tiennyt maailman menosta mitään. Koko ajan odotan että puhelin piippaisi, ja saisi taas hymyn kasvoilleni lukiessani tutun viestin.

Tämän vuoksi siis tunnen huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä. Kerroin asiasta eilen pusukaverilleni että "jotain pientä" on ollut sen kaverin kanssa. Hän ei ollut asiasta juuri moksiskaan, mutta oli iloinen että olin kertonut. Pelkään kuitenkin aloittaa suhdetta ihmisen kanssa joka on niin altis rakastumaan minuun, kun en itse välttämättä tunne niin vahvasti häntä kohtaan. Hän on juuri alkanut käydä a-klinikalla, koska se juominen on ollut todella raskasta ja sen takia lähtenyt työpaikka alta. Sekin pelottaa että jos huomaan tässä muutaman viikon kuluttua etten haluakaan olla hänen kanssaan, niin ajaako se hänet ratkeamaan ryyppäämiseen? Olen elämäni aikana ollut niin monen alkoholistin kanssa tekemisissä, että tiedän kyllä ettei asian tarvitse olla iso kun se ajaa ihmisen avaamaan pullon.